Kukkalähetys on tuttu ja toimiva tapa saattaa tervehdys silloin, kun on aika muistaa läheistä, ystävää, työtoveria, mummia, rakkaintasi tai tuttavaa joko ilon taikka surun merkeissä. Lähetä kukkia iloon ja suruun, toimitamme kukat kaikkiin elämäntilanteisiin.

Kukat iloon
Onnittelukukat lähetetään usein iloisen muistamisen merkissä, esimerkiksi syntymäpäiväonnitteluksi, nimipäivänä, valmistumisen tai eläköitymisen johdosta, taikka muun merkittävän ja juhlavan tapahtuman johdosta.
Kukkatervehdyksen voi lähettää myös ilman erityistä syytä, sillä kukat ilahduttavat aina vastaanottajaansa.
Kun kohdalle osuu läheisen, ystävän tai tuttavan muistaminen tai onnittelu, etkä syystä tai toisesta pääse ojentamaan kukkia omakätisesti, on aika turvautua kukkalähetykseen. Tilaa sopivat kukat verkkokaupasta ja lähettimme toimittaa ne puolestasi vastaanottajalle.
Kukat suruun
Kun tuttava tai ystävä kokee surua elämässään, esimerkiksi läheisen menetyksen, osanottokukat toimivat hienotunteisena osanottona suruun. Kaikille tuttu surukukkien muoto on hautajaiskukat, joilla saatetaan viimeinen muisto edesmenneelle.
Tilaa kukat suruun helposti surusidonnastamme. Tilauksen tehtyäsi lähettimme toimittaa floristin valmisteleman kukkakimpun toivomanasi päivänä pyydettyyn osoitteeseen. Toimitamme surukukat puolestasi vastaanottajalle ilmaiseksi Helsinkiin ja Vantaalle.
Tutustu kukkavalikoimaan ja tilaa helposti netistä
Olemme helsinkiläinen kukkakauppa, ja meillä on oma kukkien verkkokauppa lähetyspalvelulla. Verkkokaupastamme voit valita ja tilata sopivan kukkatervehdyksen ystävällesi, jonka lähettimme toimittaa toivottuun osoitteeseen haluamanasi päivänä.
Lähettimme kulkee pääkaupunkiseudulla, kukkalähetys Helsinkiin ja Vantaalle on ilmainen, Espooseen, Keravalle ja Tuusulaan kukkien toimitus maksaa 12 euroa.
Alla muutamia vaihtoehtoja laajasta ja kauniista kukkakimppujen valikoimastamme. Katso myös kaikki floristimme valmistamat kukkakimput ja löydä se sopivin.
Vieraile verkkokaupassa
Koko kukkavalikoiman löydät verkkokaupastamme, jonka kautta tilaat kukat helposti ja vaivattomasti muistoksi tai tervehdykseksi.